Tarina pettymyksestä

25.5.2018

Tämän kertainen blogini käsittelee pettymyksen teemaa. Olin Suomen Muaythai-liiton joukkueen mukana valmentajana thainyrkkeilyn MM-kisoissa Meksikon Cancunissa 10.-19.5.2018. Kisoissa oli mukana Suomesta 10 ottelijaa, kolme valmentajaa ja yksi tuomari. MMA Joensuun Mikko Soikkeli pääsi mukaan joukkueeseen Pietari Cupin hyvien näyttöjensä pohjalta. Ikävä kyllä Helsingin Satu Mykkänen oli ainoa ottelija, joka onnistui saamaan kisoista mitalin, voittaen MM-pronssia. Pettymyksen tunteita päästiin kokemaan siis lähes koko joukkueen voimin. Seuraavassa lyhyt tarina Mikon ottelusta ja sen jälkeisistä tapahtumista.

Mikko ja Tuure

Hetki ennen MM-kehään nousemista. Kumpikaan meistä ei kolme kuukautta aiemmin arvannut, että olisimme tässä. Kuva: Jarno Laitinen.

Lämmittely

Olemme Oasis-areenan lämmittelytiloissa Mikon kanssa, olemme valmistautumassa otteluun. Teemme lämmittelyissä hyvin tuttuja kuvioita, joita ollaan aina tehty. Mikko tekee alkuun omat rutiininsa, jonka jälkeen nostetaan sykkeitä potkutyynyillä.

training

Fiilis on luottavainen ja odottava. Lämmittelyiden välissä käydään noutamassa varustepisteeltä hanskat, kypärät, säärisuojat, kyynärsuojat ja rintapanssari. Kerron valmistautumisen ohessa Mikolle, että näin argentiinalaisen vastustajan tekevän lämmittelyissä alhaalta ylöspäin tulevaa karatepotkua, ja kehotan olemaan tarkkana noiden kanssa.


Mikko lämmittelemässä

Enää yksi ottelu välissä

Laitisen Jarno huutaa aikataulutietoa, että menossa olevan matsin jälkeen on vielä yksi matsi. Sitten on meidän vuoro. Sanon Mikolle, että otetaan vielä muutamat tuplapotkut tyynyihin ja sitten mennään.

Mikon potkut pamahtavat terävästi.

Näen samalla kun tuleva vastustaja vetää tyynyjä ja omaan silmään näyttää, että Mikko on teknisesti parempi. Sanon myös tästä Mikolle, että ”sie voitat tämän tekniikalla”. Mikko nyökkää minulle kuuntelemisen merkiksi. Hän on henkisesti valmis ja hyvin keskittynyt. Siirrymme kehän laidalle odottamaan omaa vuoroa ja katselemme ottelua Bulgaria vs USA. Bulgarian ottelija on parempi lyömään ja USA:n ottelijalle lasketaan lukua joka erässä. Ottelu kestää kuitenkin täyden ajan.

Ottelu alkaa

Odotus tuntuu pitkältä. Lopulta tulee meidän vuoro. Minä nousen ensiksi kehän reunalle ja painan kehäköydet alas, Mikko hyppää kehään. Tuttu säkkipillimusiikki alkaa soimaan ja Mikko suorittaa ram muay -alkutanssin. Kehätuomari kutsuu ottelijat keskelle ja tämän jälkeen komentaa omiin kulmiinsa. Nousen kehän laidalle ja puhallan Mikon päähän perinteisen hyvän onnen toivotuksen ja otan mongkongin päästä. Jarno antaa minulle kypärän ja alan asettelemaan sitä Mikon päähän. Muistutan tässä kohtaa Mikkoa hyvästä asennosta ja siitä, että mihinkään ei ole kiire.

Kisapaikka. MM-kisojen aikana oteltiin yli 500 ottelua sekä ottelijoita oli yli 80 maasta. Otteluita oteltiin yhtäaikaisesti kahdessa kehässä.

Ottelu alkaa ja molemmat kamppailijat heittävät tunnustelevaa alapotkua. Argentiinalainen alkaa lyömään, mutta Mikon paketti pitää ja tilanteissa päädytään lähiotteluun. Lähiottelussa Mikko on selvästi vahvempi ja hakee polvipotkuja argentiinalaisen kylkiin. Tuomari erottaa ottelijat ja kamppailu jatkuu. Huudan Mikolle ”PUOLENVAIHTO” ja Mikko vaihtaa kätisyyttä ja lyö samanaikaisesti koukun ja vetää perään nappiin osuneen polvipotkun vartaloon.

Argentiinalaista osuma satuttaa ja näen silmien muljahtavan.

Tilanne jatkuu lähiottelussa ja Mikko hallitsee ottelua. Kaikki näyttää tässä kohtaa hyvältä. Tuomari erottaa ottelijat ja ottelu jatkuu.

Tämän jälkeen tapahtuu se, minkä vaaraa ennen ottelua aavistin. Argentiinalainen heittää alhaalta ylöspäin tulevan karatepotkun ja se osuu Mikkoa huuleen. Ottelu jatkuu ja edelleen Mikko hallitsee lähiottelussa. Sitten tuomari laittaa ajan poikki ja alkaa tarkastelemaan huulta. Verta tulee jonkun verran ja hän vaan pyyhkäisee veret pois. Matsi jatkuu ja edelleen Mikko hallitsee lähiottelutilanteita. Veren tulo ei kuitenkaan lopu ja tuomari haluaa tarkistella huulta uudemman kerran.

Tuomari kutsuu lääkärin kehän laidalle.

Lääkäri pyyhkäisee verta pois ja näyttää peukkua, että ottelu voi jatkua. Mikko osuu lyönneillään ja ottelu päätyy jälleen lähiotteluun. Tuomari keskeyttää tilanteen ja alkaa pyyhkimään verta uudelleen sekä päättää kutsua kehän laidalle toisen lääkärin. Lääkäri tutkii haavaa, toteaa sen syväksi ja keskeyttää ottelun. Näin puolentoista minuutin kohdalla MM-kisat ovat ohi. Argentiinalainen tuulettaa ja vetää ilmaan potkua, jolla ratkaisu syntyi. Epäonneksemme tuo potku teki haavan, jota ilman ottelun lopputulos olisi todennäköisesti ollut toinen, mutta jossittelu on tässä kohtaa turhaa.

Tikit huuleen

Neljä tikkiä huuleen. Suurempi kolaus oli henkinen pettymys.

Epäusko, hämmennys, pettymys, raivo

Omat tuntemukseni ovat varmasti vielä paljon lievempiä, kuin ottelijan. Olen yleensä hyvin rauhallinen kulmassa, mutta nyt mieleni valtaa valtava pettymys ja kiroilen ääneen. Mikko tulee myös kulmaan ja kiroilee. Kaikki se työ mitä olemme tehneet ja nyt tämä. Olo on epätodellinen, kun ottelu loppui niin yllättäen. Tunteiden kirjo epäonnistumisen hetkellä on laaja, epätodellinen olo, harmitus, häpeä, suru, ja tunne myös siitä, että en ole riittävän hyvä valmentaja. Menemme lääkärin luo tikkaukseen ja siitä takaisin hotellille.

Pettymyksen prosessointi

Jälkikäteen olen huomannut pettymyksen prosessoinnissa vaiheita. Alkuun kiroiltiin yhteen ääneen. Jaettiin tämä epäuskoinen tilanne ja tunne. Ensimmäisen vaiheen manaaminen jatkui useamman tunnin ajan. Toisena vaiheena huomasin, että keskustelumme kääntyi listaamaan asioita, joita tehtiin hyvin kisoihin valmistautuessa. Moni asia valmistautumisessa onnistui ja Mikko oli varmasti parhaassa kunnossa kahteen vuoteen.

Tämä onnistuneiden tekojen tunnistaminen oli meidän tapauksessa tärkeä vaihe. MM-kisoihin osallistuminen ja Suomen edustaminen oli kunniatehtävä, emmekä ottaneet sitä kevyesti. Oli arvokasta tunnistaa, että ei oltu lähdetty soitellen sotaan, vaan kaikki mahdollinen oli tehty mitä oli voitu tehdä. Pettymyksen kirpeys suolasi meitä huolella. Oli hyvä, että pystyimme puhumaan keskenämme ja siten tukemaan toisiamme. Koen, että molemmat arvostimme toistemme panosta ja koimme myös molemmat omilta tahoiltamme vastuuta tapahtuneesta.

Kokemukset opeiksi

Kolmantena vaiheena käsittely kääntyi siihen, miten kokemus käännetään opiksi. Yhden päivän kesti hyväksyä tapahtunut ja toisena päivänä aloimme jo puhua enemmän tulevaisuudesta. Milloin aletaan taas treenaamaan? Mihin kisoihin seuraavaksi? Mitä parannetaan jatkossa harjoittelussa? Olen aina tehnyt paljon muistiinpanoja kokemuksistani sekä valmentamisesta, mutta nyt erityisesti kirjoitin asioita paljon ylös. Katselin otteluita ja yritin tunnistaa, millaisilla tavoilla voittavat ottelijat ottelevat tällä hetkellä maailmalla. Tunnistin asioita, joita voin painottaa valmentamisessa jatkossa.

Team Finland

Vähitellen alkoi löytyä se arvo, mikä matkalla oli. Uuden kokemisen arvo, urheilun arvo. Ilman uhrauksia se ei tule ja niistä suurimmat tekee kehään nouseva ottelija. Uhrauksien myötä on mahdollisuus saavuttaa elämyksiä, kuten se, että Meksikon Cancunin MM-kilpailujen avausjuhlallisuuksissa Suomen lippua kantoi Mikko Soikkeli vierellään Jussi Pirttikangas

Tämänkertainen voimalause kuuluukin:

”Your success depends on how quickly you recover from a loss.”
Valmentajat

Valmentajat

Mikon ottelu

Jaa höpinöitä muillekkin:

Tuure Routa Fight Promotion

Tuure Mutanen

Joensuulainen thainyrkkeilyvalmentaja, joka haluaa aina oppia lisää thainyrkkeilystä ja valmentamisesta