Mistä kaikki alkoi?

4.6.2017

Edellisestä blogistani on kulunut kuukausi. Neljään viikkoon on mahtunut monenlaisia asioita, joista suurin muutos on uusi työtehtävä. Uusi työni sisältää matkustamista, joten viikkorytmi mullistuu nykyiseen verrattuna. Ennen uuden tehtävän vastaanottamista jouduinkin ensin miettimään, miten uusi tehtävä sopii perheemme arkeen ja toisena tuli ajatus, että miten pystyn jatkamaan thainyrkkeilyn valmentamista ? Onneksi meillä on hyvä porukka, jolla saadaan tämä varmasti toteutumaan.

Epämukavuusalue

Tämän kertainen blogini käsittelee epämukavuusalueen teemaa. Sanotaan, että epämukavuusalueelta löytyvät ihmisen suurimmat kasvun mahdollisuudet. Tätä lausahdusta kuulee joskus sanottavan myös työelämässä johtavassa asemassa olevien ihmisten tai konsulttien suusta. Kaikki tämä pohjaa ajatukseen ihmisen jatkuvasta oppimisesta ja kehittymisestä ihmisenä eteenpäin. Lähestyn aihetta niin, että kerron, miten päädyin thainyrkkeilyn pariin.

lahti-salikisat2

Kuvassa Thaimaalaissyntyinen Tiu Arunchai Phantha erätauolla Lahden salikilpailuissa 3.6.2017. Kuvan on ottanut Olli Leppänen.

Vuosi 1996

Mennään aikakoneella vuoteen 1996 kun olin 16-vuotias lukiolainen Liperin lukiossa. Oli liikuntatunti ja olin koulun liikuntasalissa. Liikuntatunnin aiheena oli lihaskuntotesti. Testissä tehtiin perinteisiä punnerruksia, vatsalihaksia, selkälihaksia, hypättiin vauhditonta pituutta, vedettiin leukaa ja taisipa mukana olla vielä joitakin liikkeitä, joita en enää muista. Minulla on ollut 10- vuotiaasta saakka rasitusastmaa, johon liittyi myös heinä- ja eläinallergiaa. Käytin myös astmaan säännöllisesti lääkitystä. Tykkäsin nuorena pelata jalkapalloa, mutta muuten liikunta oli hyvin toissijaista. Tykkäsin enemmänkin ajaa mopolla, kalastella, piirtää ja touhuta kaikkea muuta, mitä maaseudulla voi tehdä. Olen kotoisin Viinijärveltä ja vanhempani olivat tähän aikaan maanviljelijöitä.

3 leuavetoa

Tuli vuoroni vetää leukoja ja tiesin jo ennakkoon, että ei varmaan montaa tule menemään. Jaksoin vetää kolme leukaa, kun muut koulutoverini vetivät pääsääntöisesti yli kymmenen leukaa. Olin pettynyt tulokseeni. Keskivartaloon liittyvissä testeissä tein alaselkäliikkeessä hyvän tuloksen, mutta vatsalihaksissa tein huonon tuloksen. Liikunnanopettajani katsoi tuloksia ja hän sanoi, että ”Tuure siun pitäisi alkaa harrastamaan liikuntaa”. Nämä olivat jostain syystä maagiset sanat minulle. Tuosta hetkestä syntyi ajatus, että nyt pitää alkaa tekemään jotakin. Tämä saattoi olla myös jollain tasolla ensimmäinen kerta, kun todella otin vastuuta itsestäni.

Lapsuuden aikainen kaverini oli aiemmin harrastanut Outokummussa thainyrkkeilyä ja sanoi treenejä koviksi ja kehuskeli, että vatsalihakset oli alkaneet näkymään puolen vuoden treenillä.

Myyntipuhe oli minulle riittävä ja olin vakuuttunut, että sinne minun pitää mennä, jotta saan kunnon nousemaan. En siis aloittanut lajia siksi, että halusin olla ninja. Vaikkakin kaikki Rocky- ja Karate Kid -elokuvat tulikin katsottua nuorena. Menin toisen kaverini kanssa Outokumpuun thainyrkkeilynäytökseen. Treenejä veti tuolloin Sirviön Mika, joka kertoili lajista ja taustalla treenaajat potkivat tyynyjä ja ottivat kevyttä sparria. Olin samanaikaisesti innoissani ja jännittynyt, että mitenkähän kuntoni tulee riittämään. Mukana ollut kaverini jättäytyi pois kurssilta ja lopulta osallistuin peruskurssille yksin.

Ensimmäiset treenit

Ensimmäiset treenit olivat aivan helvettiä. Olin sananmukaisesti epämukavuusalueella, täysin. Muistan kun hypättiin ensiksi 3x3min hyppynarua alkulämmittelyissä. Olin kuolla ensimmäisen 3min aikana. En ollut koskaan hypännyt hyppynarua ja hypin polvet rintaan hypyillä kolme minuuttia henkihieverissä. Hyppynarun jälkeen alettiin jumppaamaan ja vuosia kestänyt astma vinkui kuin panhuilu. Alkujumpissa tehtiin burpee-hyppyjä, kyykkykävelyä, spurtteja jne.

Olin hämärän rajamailla ja muistan ajatelleeni, että tästä ei tule kyllä yhtään mitään.

Lopulta kuitenkin tuli vuoroon venyttelyt ja siinä vähän palauduin elämäni kovimmasta 30 minuuttisesta. Tämän jälkeen treenattiin vähän thainyrkkeilyn perustekniikoita. Tekniikkaharjoittelun jälkeen oli taas vuorossa seuraava helvetillinen jakso loppujumppaa ja lihaskuntoa. Peruskurssin vetäjänä toiminut Mika oli kuitenkin koko ajan kannustava ja heitti huumoria treenien aikana, joka vähän kevensi omaa tunnelmaa.

Treenit tuntuivat seuraava päivänä

Seuraavana päivänä hyvä kun pääsin kävelemään. Joka paikka oli niin kipeänä. Pohkeet olivat kosketusarat ja muistan kaverini kiusanneen minua puristelemalla olemattomia lihaksiani. Hänestä oli hauskaa kun kiljuin tuskasta, kun minua vähänkin puristi jostakin. Jostain syystä en miettinyt hetkeäkään menenkö seuraaviin treeneihin uudelleen. Meneminen oli itsestäänselvyys minulle, vaikka kokemus ei ollut mitenkään nautinnollinen.

Menin seuraaviin treeneihin, ja seuraaviin, ja seuraaviin. Lopulta oivalsin hyppynarun hyppäämisen ja treenit muuttuivat kevyemmiksi alkulämmittelyiden osalta.

Huomasin myös kuntoni pikku hiljaa kasvavan ja treenaaminen alkoi tuntua mukavalta. Lähiottelu oli Outokummussa tuohon aikaan ”niskapainia”, jossa väännettiin hauikset jännittyneinä toiselta niskaa alas yhtään tietämättä thainyrkkeilyn todellisesta lähiottelusta. Ainoa tekniikka lähiottelussa (niskapainissa) oli tuo pään alas vääntäminen ja polvien heittäminen sivulta tai suoraan. Tuota vääntämistä kun tehtiin treenistä toiseen, niin jossain vaiheessa eräs karate-taustan omaava treenaaja kehaisikin minua, että minulla on vahvat niskat. Tuo tuntui itsestäni hyvältä, koska lähtötilanteeni koko harrastamiseen oli niin nollatasolla. Harrastin thainyrkkeilyä Outokummussa vajaan vuoden, kunnes muutin Joensuuhun opiskelemaan. Joensuussa päädyin myöhemmin toiseen seuraan mukaan.

Elämäni ensimmäinen epämukavuusalueelle meneminen

Thainyrkkeilyn peruskurssille osallistuminen oli siihen astisen elämäni ensimmäinen kerta, kun olin oman päätökseni kautta vapaehtoisesti mennyt epämukavuusalueelle. Lopulta siitä on syntynyt hyvin koukuttava mukavuusalue. Sen se vaati, että teki päätöksen ja uskalsi pysyä siinä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on kuitenkin välillä niin tuskaisen vaikeaa. Mutta se henkinen palkinto, jonka puristuksestaan saa, on vertaansa vailla. Pystyin, onnistuin! Tai jos en onnistunut, niin ainakin yritin!

Miksi sitten usein valitaan tuttu ja mukava toimintatapa vieraan ja epämukavan sijaan, vaikka jälkimmäisestä olisi selvästi enemmän hyötyä. Olen pohtinut tätä ja päätellyt, että merkitys on ratkaisevassa roolissa. Mikä merkitys sillä on itselle, että saavuttaa jotain uutta. Merkitys johtaa motivaatioon ja motivaatio johtaa toimintaan. Millä on sinulle merkitystä? Minun thainyrkkeilyn aloittamisen syynä oli, että halusin päästä parempaan kuntoon. Tämä oli riittävän merkityksellistä minulle. Epämukavuusalueella oloa on nyt takana 20 vuotta ja olen nyt se Sirviön Mika, joka ottaa uusia treenaajia vastaan salilla. Enpähän olisi tuota arvannut vuonna -96.

Everything is hard before it’s easy. (J.W. Goethe)
lahti-salikisat

Yhteiskuva Lahden salikilpailuista 3.6.2017. Vasemmalta ylhäältä alkaen Roni Lång ja Nikolai Poutanen. Vasemmalta alkaen eturivissä Olli Leppänen, Lotta Loikkanen, Ida Lehtonen, Lotta Honkanen, Miska Rautiainen, minä, Mikko Soikkeli ja Tiu Arunchai Phantha.

P.s Joku voisi luulla otsassani olevaa punaista läikkää kovien sparrien jäljeksi. Kyse on kuitenkin imukupin tekemästä mustelmasta.. leikittiin pojan kanssa inkkaria ja hän löi otsaani imukuppinuolen 😀

Höpinä on julkaistu alunperin http://heimo.muaytribe.fi/

Jaa höpinöitä muillekkin:

Tuure Routa Fight Promotion

Tuure Mutanen

Joensuulainen thainyrkkeilyvalmentaja, joka haluaa aina oppia lisää thainyrkkeilystä ja valmentamisesta